Ratkaisua ikääntyneen paikallisen viemäriverkoston ja ohitusvesien muodostamaan ongelmaan haettiin uudesta ohitusvesien erilliskäsittelystä, jonka avulla päästäisiin haluttuun puhdistustulokseen mahdollisimman pian – ja ainakin nopeammin kuin uusimalla vanha viemäriverkosto.
– Verkoston ongelmakohtia voidaan kyllä korjata muutaman vuoden aikana, mutta koko verkoston kunnostamisessa puhutaan kymmenistä vuosista. Uuden laitoksen noin 30 vuoden elinkaari antaa meille lisäaikaa verkoston parantamiseen, Jukka Meriluoto toteaa.
Ensin valittiin teknologiaksi Actiflo
HS-Vesi valitsi ensin vuoden 2016 käynnistetyn esiselvitys- vaiheen perusteella tarkemmin tutkittaviksi kaksi teknologiaa, joista kokonaistaloudellisuuden perusteella päädyttiin Veolia Water Technologiesin Actiflo-prosessiin. Vasta tämän jälkeen suunniteltiin ja rakennettiin valitun prosessilaitteen ympärille varsinainen laitos. Se otettiin käyttöön alkusyksystä 2019.
Pieneen tilaan mahtuva Actiflo puhdistaa nyt 500 kuutiota jätevettä tunnissa, kun kooltaan selvästi suurempi jäte- vesilaitos käsittelee samassa ajassa 400 kuutiota. Pienen kokonsa ansiosta uusi laitos käynnistyy sateella auto- maattisesti, ja käsiteltävä vesi vaihtuu entistä nopeammin. Mikä tärkeintä, puhdistustulos on vastannut tavoitteita ja pysynyt ympäristöluvan rajoissa.
– Ohitukset loppusyksyn ja talven runsailla sateilla olisivat olleet moninkertaiset ilman uutta laitosta, arvioi Veolian kehityspäällikkö Pauli Hyvärinen. Hän suosittelee ratkaisua kaikille ohitusvesien kanssa kamppaileville laitoksille.
Pieni siisti laitos käynnistyy nopeasti
– Prosessilaite on laitoksen sydän ja kaikki tarvittava on voitu sijoitella sen ympärille mahdollisimman tarkoituksen- mukaisesti. Laitos on pieni ja käynnistyy nopeasti noin puoleen tuntiin. Suljettu tila on siisti ja puhdas ja sen hajukin on hyvä, HS-Veden laitospäällikkö Juha Sipponen kiittelee lopputulosta.
Laite itsessään on iso metallisäiliö, johon syötetään ensin fosforisaostuskemikaaleja, minkä jälkeen sinne lisätään polymeeri ja mikrohiekka, johon likaiset partikkelit sekoittuvat. Lietehiekkasekoitus laskeutuu astian pohjalle ja kirkas vesi johdetaan sen päältä ulos. Laskeutunut sakka kaavitaan keskelle, josta keskipakoisvoiman avulla erotetaan hiekasta fosforipitoinen liete.
Suurin osa orgaanisen aineksen fosforista saadaan poistettua lietteen mukana. Akaasta liete kuljetetaan edelleen ulkopuoliselle toimijalle jatkokäsiteltäväksi. Lopputulos päätyy tällä tietoa maanparannusaineeksi.
Prosessitakuujaksolla haetaan säästävää ajotapaa
Vuoden prosessitakuujakson aikana laitokselle haetaan mahdollisimman säästävää ajotapaa eri vuodenaikojen vaihtelevissa oloissa. Lämpimät ja kylmät, pitoisuuksiltaan vaihtelevat jätevedet asettavat prosessille omat haasteensa.
– Alkusyksy 2019 oli kuiva, minkä takia laitoksen käyttöön- otto viivästyi suunnitellusta ja sitä testattiin aluksi tertiääriajolla. Varsinainen koeajo siirtyi marraskuun lopulle, minkä jälkeen ohitusvesiä onkin käsitelty suunniteltua enemmän, laitospäällikkö Sipponen kertoo.
Laitoksen automaatiosta voi valita ajotavan niin ohitusvesille kuin tertiäärikäsittelylle, mutta tulovirtaaman ylittäessä laitoksen vanhan biologisen osan käsittelykapasiteetin, Actiflo käynnistyy automaattisesti ohitusvesien käsittelyyn. Se myös pysähtyy automaattisesti.
Silloin, kun puhdistamon tulovirtaama on normaali, laitosta voidaan käyttää jätevesien jälkikäsittelyssä. Se voi myös toimia samanaikaisesti sekä tertiäärikäsittelyssä että ohitusvesien käsittelyssä.
– Vesien johtamisjärjestelyt hoidetaan siten, että niistä käsitellään mahdollisimman paljon laitoksen vanhalla biologisella osalla ja Actiflolla vain sen verran kuin on tarpeen, Sipponen sanoo.
Sipponen pitää toimitusjohtaja Jukka Meriluodon tavoin KVR-urakkamallia hyvin onnistuneena.Se on ainakin tähän kohteeseen ollut varmasti oikea ratkaisu. Kun toimittaja vastaa lopputuloksesta, voidaan samalla myös mahdollistaa uusien tekniikoiden tuloa markkinoille, Juha Sipponen toteaa.
Hämeenlinnan, Hattulan ja Akaan vesihuoltoyhtiö Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy eli HS-Vesi on vastikään uusinut jätevedenpuhdistamoansa Akaassa. Kunnallinen yhtiö sovelsi noin kolmen miljoonan euron hankkeeseen teollisuudesta tuttua KVR-urakkamallin kokonaistoimitusta. Siinä teknologiatoimittaja vastaa kokonaisuuden toiminnasta ja lupaehtojen mukaisesta puhdistus- tuloksesta.
KVR-urakkamalli sopii kunnalliselle yhtiölle
Juha Sipposen mukaan KVR-urakkamallilla on saatu sekä puhdistustulos että laitoksen käytettävyys ja huollettavuus hyvin toimiviksi. Säästävää ajotapaa haetaan edelleen yhteistyössä teknologiatoimittajan kanssa optimoiden paitsi kemikaalien annostelua myös sähkönkulutusta ajamalla laitosta mahdollisimman hyvällä hyötysuhteella. Laitoksen ollessa jatkuvassa käytössä on mikrohiekkaa kuitenkin lisättävä usein, mikä muodostaa kaksi prosenttia käyttökustannuksista.
Vuoden 2019 alkusyksyn lähinnä kuivuudesta aiheutuneita aikatauluongelmia lukuun ottamatta yhteistyö Veolia Water Technologies, Aquaflow Oy:n kanssa on Sipposen mukaan sujunut varsin hyvin. Laitoksen rakentamisen ajalta yhteistyöstä ja suunnitelmallisuudesta tuli hyvää palautetta muiltakin hankkeeseen osallistuneilta urakoitsijoilta.