Turun lasten- ruokatehdas Nestle

Lähtökohtana oli varmistaa EU:n uusien vaatimusten mukainen vedenlaatu. Turun juomavedessä on kloraattia, joka ei ole sallittua lastenruokatuotannossa.

Tähän mennessä meillä ei ole ollut järjestelmästä johtuvia häiriöitä, vaan olemme onnistuneet pitämään veden- tuotannon luotettavasti käynnissä, Elonen sanoo ensimmäisen kokonaisen käyttö- vuoden kokemuksella.

Koska tekniikka on meille uutta ja haluamme varmistaa halutun veden laadun, Veolia vastaa kahden ensimmäisen vuoden huolloista. Omat huoltomiehemme saivat koulutusta järjestelmään jo projektin aikana ja sitä jatketaan edelleen.


Juha Elonen
Nestlén lastenruokatehdas - Tekninen päällikkö

Nykyisin tuotemerkeistä Piltti ja Bona tunnettu Turun lastenruokatehdas aloitti toimintansa 1973.

191 maassa toimivalla maailman suurimmalla elintarvikeyrityksellä Nestléllä on Suomessa lähes 300 työntekijää ja kaksi tehdasta, joista toinen valmistaa Juuassa liemivalmisteita.

Turun tehdas tuottaa vuosittain yhdeksän miljoonaa kiloa lastenruokaa lasipurkkeihin, joista 40 prosenttia menee vientiin pääasiassa pohjoismaihin. Tuotanto pyörii kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa.

Tekninen päällikkö Juha Elonen on työskennellyt lastenruokatehtaalla kolme vuosikymmentä, joista viimeisimmän nykyisessä tehtävässään. Hänen johdollaan tehdas toteutti EU:n uusimpia vaatimuksia vastaavan vedenkäsittelyjärjestelmän. Järjestelmää suunniteltiin perusteellisesti puolitoista vuotta yhteistyössä Nestlén Sveitsin Veveyssä sijaitsevan pääkonttorin asiantuntijoiden kanssa.

Nestlé on paitsi suurin, myös maailman paras elintarvikealan yritys 2016 mitattuna Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksillä. Indeksi arvioi yrityksiä kestävän talouden, yhteiskunnallisen toiminnan ja ympäristöystävällisyyden näkökulmasta.

Elintarviketeollisuuden tavoitteena haluttu veden laatu

Turun tehtaan vedenkäsittelyjärjestelmän toimitti tarjouskilpailun voittanut Suomen Veolia Water Technologies, jonka kokemus ja ammattitaito sekä juuri tehtaan tarpeisiin räätälöity ratkaisu vakuuttivat valitsijat. Laitteiston mekaaninen toimitus tapahtui pääosin syksyllä 2016, ja se on otettu käyttöön vaiheittain viime vuoden aikana.

Laitteisto sisältää esisuodatuksen, kalvosuodatusprosessin sekä käsitellyn veden varastointi- ja jakelujärjestelmän automaatio-ohjauksineen. Se mahtuu noin 70 neliön huonetilaan, minkä lisäksi putkisto ulottuu eri puolille tehdasta. Kylmä- ja kuuma- vesisäiliöille on mitoitettu omat kiertonsa. Järjestelmä käsittelee yli 250 kuutiota vettä vuorokaudessa.

Veolia suunnitteli ja toimitti varsinaisen RO-kalvosuodatusyksikön sekä siihen kuuluvat säiliöt ja automaation. Nestlé urakoi itse Veolian suunnitelmien mukaiset putkistot.

– Kun ratkaisua haettiin, kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että käsitelty vesi saadaan puhtaana käyttöpisteisiin asti, Elonen huomauttaa.

Puhtaan veden tuotanto luotettavasti käynnissä

Putkistojen vetäminen tehtaalle vei aikaa, mutta muuten käytännön toteutus hoitui Elosen mukaan nopeasti ja asennukset sujuivat ongelmitta. Alkuun järjestelmää testattiin ja varmistettiin haluttua veden laatua, minkä jälkeen se otettiin kohde kerrallaan käyttöön. Samaan aikaan tehtaalla otettiin käyttöön puhdashöyry- kehittimet.

Nyt kaikki tehtaalle tuleva vesi käsitellään ultaviolettisäteilyllä, minkä jälkeen tuotantoon tarkoitettu osa vedestä suodatetaan perusteellisesti. Se suodatetaan kolme kertaa ennen viimeistä RO-kalvosuodatusta.

Juha Elonen toteaa järjestelmän automaation toimineen moitteettomasti. Projektin aikana tehdyt kunnossapitosuunnitelmat on liitetty tehtaan käytäntöihin eikä laitteisto vaadi päivittäin erityisiä toimenpiteitä. Tehtaan omat määräykset edellyttävät säännöllistä näytteenottoa ja näytteiden tutkimista sekä Nestlén omassa että ulko- puolisessa laboratoriossa.